Kumi ja Matto tuotekuvasto

TRENDITUOTTEITA TULEE JA MENEE, AIDOT ASIAT PYSYVÄT. Näin Länsi-Uusimaa lehden artikkelissa ilmoitettiin, kun yrityksemme täytti 50 vuotta. Nyt tästä ajasta on kulunut kohta 20 vuotta. Liiketoimintamme on kokenut isoja muutoksia tällä ajan jaksolla. Kehittyminen on ollut jatkuvaa ja tekniset liiketoimintaa tukevat ratkaisut ovat tulleet avainasemaan tämän päivän liiketoiminnassa. Ketteryys, toimitusvarmuus ja toimitustäsmällisyys ovat sanoja joista joka päivä pyrimme pitämään tiukasti kiinni. Toiminnanohjausjärjestelmä muodostaa automaattisesti raportteja prosessin kulusta jotta olemme aikataulussa asiakkaille toimitettavien tuotteiden ja palveluiden osalta. TIETOA LOHJAN KUMI JA MATTO OY:STÄ PALVELUA RATKAISUHENKISESTI Tämän päivän liiketoiminnassa tekniset ratkaisut mahdollistavat kustannustehokkaan prosessin. Tästä huolimatta kaikki lähtee kuitenkin vuorovaikutuksesta. Tavoitteemme on kohdata asiakkaita säännöllisesti ja tarjota asiantuntijana tuotteitamme ja palveluitamme. Osasta tuotteistamme on tullut elinkaaripalvelutuotteita. Tuotteen käyttötarkoitukseen soveltuvuutta tarkastellaan entistä enemmän. Tässä vaiheessa asiantuntijan rooli tulee keskeisemmäksi. ERI RAJAPINNAT KÄYTÖSSÄSI Tuotekuvasto, verkkokauppa, myymälä ja kenttämyynti muodostavat meillä saumattoman kokonaisuuden, joka tarjoaa asiakkaalle haluamansa rajapinnan tehdä hankintoja silloin kun asiakas itse haluaa. Tulevaisuuden keskeisin tavoite on tarjota tuotteitamme ja palveluitamme entistä enemmän asiakkaan luona.

RkJQdWJsaXNoZXIy NTQzMTI=