Kumi ja Matto tuotekuvasto

ENSIAPU TIETOA ENSIAPUVÄLINEISTÄ Ensiapu tarkoittaa hoitoa, jota loukkaantuneelle tai sairastuneelle henkilölle annetaan ennen lääkintäammattilaisten saapumista. Potilaan selviäminen voi olla ensiavusta kiinni, ja siksi on tärkeää, että työpaikalta löytyvät oikeat välineet ja tarvittava osaaminen. TIETOA SILMÄVAMMOISTA, PALOVAMMOISTA JA HAAVOISTA Kaikissa työkohteissa, joissa vaarana on haitallisten hiukkasten tai kemikaalien pääsy silmiin tai iholle on tärkeää, että olemassa olevat riskit pyritään minimoimaan tarvittavilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä, suunnitelmilla ja riskikartoituksella. 1. Selvitä, mitä kemikaaleja työpaikalla käsitellään ja missä niitä on. 2. Käytä suojavarusteita, kuten suojavaatteita, suojakäsineitä, suojalaseja. Varmista, että käytössä on välineet, joilla silmien ja ihon huuhteleminen voidaan aloittaa nopeasti. Huuhtelunesteen tulee olla lämmintä. Huuhtelu tulisi aloittaa 20 sekunnin sisällä tapaturmasta. 3. Huuhtelua tulee jatkaa koko ajan myös lääkäriin kuljetuksen tai siirtämisen aikana. Yleisimmät silmävammat johtuvat pölystä, roskista tai syövyttävien kemikaalien roiskeista. Jos silmään on päässyt kemikaalia, on toimittava nopeasti, sillä useimmiten silmän pH-arvo muuttuu radikaalisti ja syöpymisvamma syntyy jo muutamassa sekunnissa. Pitämällä silmähuuhdetta (taskupakkauksessa) aina mukana huuhtelun voi aloittaa välittömästi, jolloin silmävauriot voidaan välttää. Huuhtelua on jatkettava sairaalaan kuljetuksen aikana. Palovammassa orvaskesi vaurioituu, iho alkaa punoittaa ja kirvelee. Jäähdytä vedellä enintään 15 minuuttia ja puhdista mahdollinen lika. Älä puhkaise selviä rakkoja, ja peitä alue siteellä. Loukkaantunut kehonosa voi olla hyvä nostaa koholle. Haava on puhdistettava huolellisesti. Huuhtele se juoksevalla vedellä, myös ihokaistaleiden alta, jotka nostetaan pinsettien avulla. YHTEENVETO Jokaisessa työkohteessa on oltava riittävästi ensiapuvälineitä. Välineistön on oltava toimintaan liittyvien vaarojen mukaisia. Välineistö on merkittävä huomio-opastein ja sen on oltava helposti käytettävissä. Jos vaarana on haitallisen aineen joutuminen silmiin ja vammojen syntyminen voidaan ehkäistä välittömällä silmähuuhtelulla, työpisteen välittömässä läheisyydessä on oltava silmähuuhteluvälineet.

RkJQdWJsaXNoZXIy NTQzMTI=